Minun tarinani

Pasi Kalevi on kirjailija ja lauluntekijä, jonka teokset käsittelevät rakkautta, henkistä heräämistä ja sydämen voimaa. Hän on myös sisällöntuottaja, jonka teokset kumpuavat syvästä elämänymmärryksestä, ihmismielen tutkimisesta ja henkilökohtaisesta kasvumatkasta.

Hänen kirjansa kutsuvat lukijan matkalle peloista vapauteen, tunneperäisestä riippuvuudesta sisäiseen rauhaan sekä ulkoisesta etsimisestä oman sydämen viisauden löytämiseen.

Lapsuuteni traumaattinen tausta, koulukiusaaminen ja hukan tunne ajoivat minut nuorena etsimään itseäni. Elämäni varrelle on mahtunut vaikeutta sopeutua, kriittisyyttä, väheksyntää ja syviä tunnemyrskyjä – niin toisten hallitsemista kuin muiden hallittavana olemista. Näiden kokemusten ja yksinäisyyden keskellä syntyi kuitenkin tarve rauhoittua, katsoa peiliin ja tutkia omaa suhdetta itseen sekä ympäröivään maailmaan.

Päivittäinen ajatusten purkaminen, menneisyyden traumojen läpikäynti ja irti päästäminen johdattivat minut lopulta luonnolliseen olotilaan ja sisäiseen rauhaan. Ymmärsin, että auktoriteettien tarve vähätellä tai kovistella kumpuaa usein heidän omasta tasapainottomuudestaan. Minun luonteeni on aina ollut kiltti ja hyvään uskova, vaikka maailmassa on usein kovuutta ja röyhkeyttä.

Tämä oivallus sytytti kipinän kirjoittamiseen. Ensimmäinen teokseni syntyi ihanteellisesta kohtaamisesta naisen kanssa, mistä matka jatkui useisiin syvällisiin kirjoihin, e-kirjoihin ja äänikirjoihin. Käsittelen teoksissani sydämen ja mielen teemoja, omia kokemuksiani, rakkautta, heräämistä sekä peloista vapauduttua elämää.

Tarinoiden, oivallusten ja sydämestä kirjoitettujen tekstien kautta haluan rohkaista lukijoita luottamaan omaan sydämeensä ja elämään rakkaudessa, kiitollisuudessa ja aitoudessa. Kirjani on suunnattu kaikille, jotka etsivät elämässään selkeyttä, toivoa, tunteiden hyväksymistä ja vapautta menneisyyden taakoista.

In English:

Pasi Kalevi is an author and songwriter whose works explore love, spiritual awakening, and the power of the heart. He is also a content creator whose books stem from a deep understanding of life, the exploration of the human mind, and a personal journey of growth.

His books invite the reader on a journey from fear to freedom, from emotional dependency to inner peace, and from searching outward to discovering the wisdom of one’s own heart.

My Story

A difficult, traumatic childhood background, bullying, and a feeling of being lost led me to search for myself at a young age. My life path has included challenges with fitting in, criticism, belittling, and deep emotional storms—both controlling others and being controlled by them. Yet, amid these experiences and solitude, a need arose to quiet down, look in the mirror, and examine my relationship with myself and the world around me.

Unpacking my daily thoughts, processing past traumas, and learning to let go eventually guided me toward a natural state of being and inner peace. I realized that the need of authority figures to intimidate or belittle often stems from their own lack of balance. By nature, I have always been kind and believed in goodness, even when the world often displays hardness and arrogance.

This realization sparked my passion for writing. My first work was born from an ideal encounter with a woman, from which the journey continued into several deep books, e-books, and audiobooks. In my works, I explore themes of the heart and mind, personal experiences, love, awakening, and a life freed from fear.

Through stories, insights, and heartfelt words, I want to encourage readers to trust their own heart and live with love, gratitude, and authenticity. My books are written for anyone seeking clarity, hope, emotional acceptance, and freedom from the burdens of the past.